Seppo Lehto on saanut 2v 5kk vankeustuomion useista "törkeistä kunnianloukkauksista", "kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan" ja "uskonrauhan rikkomisesta". Samalla Lehdon ja hänen rikoskumppaniksi katsotun henkilön maksettaviksi tulivat miltei sadantuhannen euron vahingonkorvaukset ja oikeudenkäyntikulut. Lehto teki suomalaisista huippupoliitikoista ja virkamiehistä internettiin joitain "valeblogeja", joissa käytettiin hyvinkin värikästä kieltä ja kuvia ko. henkilöistä.

On selvää, että Seppo Lehdon saama tuomio, sekä Seppo Lehdon saama kohtelu viranomais- ja oikeuslaitoksessamme on täysin kohtuutonta. Ilmeisesti oikeuslaitoksemme mielestä poliitikkojen pilkkaaminen on törkeämpi rikos, kuin vaikkapa törkeä pahoinpitely tai lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Kyse on ilmiselvästi Sepon kohdalla sananvapauden loukkauksesta ja poliittisen toisinajattelijan vainosta. Seppo Lehto on mielipidevanki, joka ansaitsee kaiken tukemme, täysin riippumatta siitä, mitä mieltä olemme hänen kirjoitustensa sisällöstä tai muusta toiminnastaan.

Pyrimme tässä blogissa kertomaan tapahtumien kulusta, nykytilanteesta ja Sepon omista kuulumisista kaltereiden takaa. Haluamme blogillamme myös herättää keskustelua suomalaisesta sananvapaudesta ja oikeusjärjestelmästä.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Käräjillä Tampereella 25.8.2010

Seppoa odottivat siis syytteet paitsi kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan, niin myöskin tekijänoikeusrikkomuksesta, koska Seppo oli kopioinut luvatta blogiinsa kuvia, joihin Marko Pohjolalla oli tekijänoikeudet. Syytteitä oli ajanut kukapas muukaan kuin valtakunnansyyttäjä Mika Illman (ks. Illmanismi). On suorastaan ihailtavaa tarmokkuutta, että kuvan luvattoman nettikäytön vuoksikin pitää oikein valtakunnansyyttäjän paneutua asiaan...hyvää verovarojen käyttöä, eikö totta?

Ennen käsittelyn alkua juttelin tovin Sepon lasten äidin kanssa, joka oli Sepon pojan kanssa paikalla. Kerroin heille näkemykseni siitä, että Seppo tuomitaan automaattisesti täysin riippumatta mistään näytöstä ja todisteista, tarkoituksena saada pidennettyä Sepon nykyistä vankilatuomiota. Kerroin myös huoleni siitä, että erilaisia kyykytyksiä tai oikeusmurhia tulee tapahtumaan taas kerran. Näinhän se on tähänkin asti mennyt Sepon(kin) osalta. Muistakaa hyvät lukijat, että Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen päätösten mukaan Suomen ihmisoikeustilanne on huonompi kuin Venäjällä. Minusta Suomen viranomaiset ovat hulluja ja oikeuslaitos läpimätä, kuten tämäkin tapaus osoittaa. Kun vielä syytettyjen penkillä on tavallisen kansalaisen sijasta poliitikkojen ja virkamiesten vihaama sananvapausrikollinen Seppo Lehto, oikeusmurha on enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Kello 11:30 aikaan käräjäsalin istunto pääsi vihdoin alkamaan, kun edellinen istunto oli venähtänyt ylipitkäksi. Seppo tuotiin saliin sivuovesta kahden poliisin saattamana kuin vaarallinen suurrikollinen. Seppo oli ajanut hiuksiaan ja laittanut oikein puvun päälle ja vaikutti pirteältä huolimatta poliisiputkassa vietetystä yöstä. Käräjillä istuminen lienee Sepolle jo niin tuttua puuhaa, että en usko miestä edes jännittäneen syytettyjen penkillä oleminen, mies tuntui suhtautuvan asiaan enemmänkin huumorilla.

Asetuttuamme saliin pyysimme puheenjohtajalta valokuvauslupaa ja hän nyökkäsi ja jatkoi touhuilujaan. Täysin avoimesti lähestyimme kamerat esillä Seppoa ja hänen luvallaan otimme hänestä edestäpäin muutamia valokuvia, kunnes puheenjohtaja ilmoitti, että kuvaus saa nyt riittää. Samalla hän tivasi, mihin kuvia aiomme käyttää, mikä minusta on asiatonta, koska ei se hänelle kuulu. Sepon lasten äiti sanoi, että hän kuvaa perhealbumiin, minä en muistaakseni sanonut tässä vaiheessa mitään.

Kiihotuksen osalta todistajiksi oli tilattu, tarkoitan kutsuttu Ahamed Al-Hethaf ja Amir Al-Seiab, jotka olivat olleet Sepon vaalikopilla läsnä kiihotuksen hetkellä. Esitutkintapöytäkirjan mukaan heidän mielestään Sepon toiminta oli ärsyttänyt heitä ja heidän kavereitaan ja heidän oli tehnyt mieli käydä Sepon kimppuun. Nyt oikeustalolla pojilla tuntui olevan suuria vaikeuksia löytää oikeaa istuntosalia, koska poikia jouduttiin useampaan kertaan kuuluttamaan ja lopulta vahtimestarien toimesta hakemaan saliin käräjäoikeuden käytäviltä maleksimasta.

Tekijänoikeusrikkomuksesta rikosilmoituksen tehnyt Marko Pohjola ei ollut kuitenkaan paikalla. Miestä ei ilmeisesti kiinnostanut koko asia sen vertaa, että olisi viitsinyt saapua paikalle sen käsittelyyn, joten hänelle lätkäisiin satojen eurojen sakot tästä hyvästä, kun puheenjohtaja hänet puhelimitse tavoitti ilmeisesti mökiltään tms. En voi kuin ihmetellä, että ensinnäkin joku jaksaa tehdä rikosilmoituksen yhden kuvan (ilmeisesti kyse oli Keskustan logosta?) luvattomasta käytöstä netissä, sitten poliisi viitsii moista asiaa tutkia, sitten oikein valtakunnansyyttäjä valjastetaan jutun taakse - ja sitten itse asianomistaja ja rikosilmoituksen tekijä ei vaivaudu edes saapumaan paikalle kun oikeudenkäynti on ja hänet on siihen haastettu! Vaikuttaa aivan kiusanteolta.

Farssi jatkui...

Kello 11:45 kaikki häädettiin salista pois ja istunnon pitäjät jäivät keskenään pohtimaan, mitä tehdä, kun yhden syytekohdan asianomistaja ei ole viitsinyt oikeuteen tulla. Kun pääsimme ulos salista, tuli kaksi vartijaa paikalle ja ilmoittivat, että "Käräjäoikeuden erityiskäskystä" kassimme tarkistetaan uudelleen (ne tarkastettiin jo oikeustalolle saapuessamme kuten kaikkien kassit tarkistetaan). Mitähän tuollainen tarkoittaa ja minua kiinnostaa tietää, mitä olisi seurannut, jos en olisi suostunut kassini sisältöä näyttämään vartijoille? Kenen käskystä kassit tarkastettiin? Miksi? Millä oikeudella? Vai onko tässäkin "Seppolisää" ja "erityiskyykytystä"?

Kello 12:10 olimme päässeet takaisin saliin, jossa puheenjohtajaa tivasi valokuvaamisestamme. Aluksi hän väitti, että valokuvauslupaa ei meillä ollut, johon totesin, että tietääkseni sellaista ei edes tarvita, mutta puheenjohtaja nyökkäsi lupaa kysyessäni eikä kukaan missään vaiheessa kieltänyt sitä, eikä koettanut estää tms. vaan vasta kun olimme useita kuvia ottaneet, meille sanottiin, että "nyt kuvaus saa riittää" (johon kuvaamisemme lopetimmekin). Puheenjohtaja vaati, että näytämme kameramme sisällön hänelle tai vartijoille ja poistamme kuvat, joissa voi näkyä joitakuita muita ihmisiä kuin Seppo Lehto. En suostunut tähän. Kysyin puheenjohtajalta, mihin lakiin perustuu se, että valokuvaus on täällä kiellettyä ilman erityislupaa? En saanut mitään vastausta, ainoastaan kehoituksen näyttää kuvat kamerastani ja poistaa sieltä "väärät" kuvat. Sanoin puheenjohtajalle, että minä en halua eikä minun tietääkseni tarvitse näyttää kameraani kenellekkään, eikä siellä olevia kuvia tai poistaa niitä jos en halua. Puheenjohtaja sanoi, että koska ei voida tietää, minne ja mihin yhteyteen kuvia käytetään, niitä ei saa ottaa. Totesin puheenjohtajalle, että kuvien julkaisu on täysin eri asia eikä liity mitenkään oikeuteen kuvata. Tähän puheenjohtaja tuhahti ja kehoitti uudelleen ja uudelleen näyttämään kamerani ja kuvani ja poistamaan sieltä "väärät kuvat". En suostunut. Totesin, että kamera on minun ja kuvat ovat minun enkä näytä niitä kenellekkään jos en halua ja kysyin, mitä seuraa, jos en suostu näyttämään niitä. Tähänkään puheenjohtaja ei suostunut vastaamaan yhtään mitään ja luovutti: Kamera ja kuvat pysyivät ja pysyvät yhä minulla! Puheenjohtaja yritti pelkkään auktoriteettiinsa vedoten ("Minä määrään täällä", hän sanoi yhdessä vaiheessa) pelotella minua ja Sepon lasten äitiä luopumaan oikeuksistamme ja omaisuudestamme. Törkeää toimintaa.

Kello 12:30 meidät häädettiin salista ja asianosaiset ja Lehto kutsuttiin saliin ja heille ilmoitettiin, että käsittely siirretään pidettäväksi 29.9. klo 13, koska asianomistajista yksi ei vaivautunut tulemaan paikalle.

Tämän jälkeen kaikki häädettiin salista ja homma oli ns. pihvi. Ahamed Al-Hethaf ja Amir Al-Seiab myhäilivät käräjäoikeuden käytävällä todeten, että "Ei ollut turha reissu", täyttäessään korvaushakemuksia palkkioistaan. Itse en ollut yhtä hilpeällä päällä. Minua harmitti oikeastaan kaikki tapahtunut mielipuolisuus, verovarojen haaskaus, kuvausoikeuden rajoittaminen ja yritys loukata minun ja omaisuuteni koskemattomuutta ilman mitään järki- tai lakiperusteita.

Sepon puolesta olen kuitenkin onnellinen: Hän sai hieman vaihtelua vankilassa lusimiseensa ja tilaisuuden nähdä ja jutella hetken läheistensä kanssa. Tiedän, että se merkitsi Sepolle paljon. 

tiistai 24. elokuuta 2010

Huomenna hakaristikoppikäräjille!


Sain Sepolta kirjeen. Seppo oli lähettänyt sen päivä sen jälkeen, kun itse postitin isohkon kirjeen hänelle, joten en usko, että Seppo oli ehtinyt saada omaa kirjettäni ennen kuin hän tuon kirjeen kirjoitti. Pidin jälleen Seppoa ajantasalla blogikirjoittelusta ja Facebook-ryhmistä, koska vankilassahan ei voi internettiä käyttää. Hieman alkukantaista ja hupaisaa, että minun pitää tulostaa ko. sivuista otteet ja postittaa ne Sepolle, joka puolestaan kirjoittaa paperille terveisensä minulle nettiin julkaistavaksi. Ilmeisesti Isoveli ei ole vielä keksinyt tätä sananvapauden käyttömahdollisuutta tukkia Sepolta.  ;-) 

Huomenna tuleekin aikainen ylösnousu, kun pitää ehtiä Tampereelle klo 11 aikaan Sepon oikeudenkäyntiin. Pyrin tuomaan paikanpäältä kuvamateriaalia ja tunnelmia tänne blogiin jahka ehdin. Seppo on siirretty eilen Tampereen poliisiputkaan odottamaan huomista oikeudenkäyntiä, jonka jälkeen kyyti lähtee luultavasti heti takaisin Turun vankilaan.

Seppo kyseli, miten olen ehtinyt töiltäni ja muilta pitää yhteyksiä muihin Sepon oikeuksia puolustaviin ja kiinnostuneihin tahoihin. Sepolta kun tuo yhteydenpito on todellakin varsin hankalaa kaikkien ihmisten kanssa. Valitettavasti oma kykyni pitää yllä valtaisaa yhteysverkostoa on varsin rajallinen ja toivonkin, että asiasta kiinnostuneet tahot ensisijaisesti ottaisivat yhteyttä minuun sähköpostitse ja/tai liittyvät Seppoa tukevaan Facebook-ryhmään.

Sepon oikeusturvaa uhkaa huomisessa oikeudenkäynnissä se, että hänen omista todistajistaan yksi on nyt kuollut ja toinen vammautunut auto-onnettomuudessa. Sikäli, ottaen huomioon Suomen oikeusjärjestelmän ja viranomaistoiminnan järjettömyyden ja Sepon jo nyt saamat tuomiot, en usko itse, että mikään todiste tai todistaja voi Seppoa auttaa. Seppo tullaan tuomitsemaan ja luultavasti ankarimman mukaan tosiasioista ja olosuhteista täysin riippumatta. Näinhän se on tähän astikin mennyt Haloslandiassa.

Seppo kertoo, että vankilassa hänen touhujaan on ihmetelty lisää ja pohdittu, miksi ihmeessä Seppo on moisia juttuja tehnyt, kun ei ole niistä saanut mitään taloudellista hyötyäkään? Samaa on pohdittu kuulemma siviilissäkin pitkän aikaa. Jokaiselle sananvapautta kannattavalle ja viranomais- ja oikeusjärjestelmämme mädännäisyyden ymmärtävälle tuossa ei tietenkään ole mitään ihmeellistä: Sepolla on oikeus sanoa mielipiteensä ja vaikkapa loukata toisia ihmisiä, jos hän sananvapauttaan siihen(kin) haluaa käyttää. Kaikkea ei voi mitata rahassa, eikä kaiken toiminnan motiivina ole raha.

tiistai 17. elokuuta 2010

Seppo Lehto - kuulumisia jälleen vankilasta

Seppo kehuu kirjeiden kulkevan perille nyt nopeasti, joillakin muilla vangeilla kirjeen perillemenot- ja tulot ovat vieneet päiväkausia ja Sepollakin oli aluksi tämmöisiä ongelmia. Ilmeisesti Seppoa ei  enää pidetä vaarallisena huumeiden salakuljettajana tms. joten kirjeitä ei pengota niin tarkkaan. Nyt kun sanon tämän, niin tietysti asia muuttuu, heh. Seppo lähetti minulle kirjeen mukana jälleen pilakuvan, joka lienee sen verran "kevyt" tällä kertaa, että uskallan julkaista sen blogissa ilman pelkoa Illmanismista, ennen sen lähettämistä Sepon perheelle arkistoitavaksi.

Seppo kertoi, että sosiaalipuolen asioiden hoito on hankalaa vankilassa, joten avovaimo hoitelee niitä siviilistä käsin mahdollisuuksiensa mukaan. Seppo muisteli kirjeessään myös Pekka Siitoinin tapaamisia ja pohti tulevia (25.8.2010) käräjiä. Pyrin itse menemään tuonne paikalle, mutta saa nähdä, miten aikataulut sun muut sopivat. Myös A-Studion ohjelmasta oli puhetta, Seppo oli kovin tyytyväinen ohjelmaan ja ylipäätään siihen, että ohjelmaa ei sensuroitu hänen osaltaan. Sitä Seppo vieläkin kummastelee, että kovin harvoja kiinnostaa pohtia ja kertoa, miksi hän vankilassa istuu. Yhdyin kirjeessäni Sepolle siihen toteamukseen, että oikeusjärjestelmämme on läpimätä ja viranomaiskoneisto toimii täysin mielivaltaisesti, mutta ihmiset eivät tätä ymmärrä, ennen kuin "kolahtaa omalle kohdalle".

Seppo ymmärrettävästikin huolestuttaa perheen ja lapsien kohtalo, kun isä viruu vankilassa ajatusrikoksesta. Kerroin oman näkemykseni, että mikäli koulutoverit ja opettajat eivät tiedä Sepon tapauksen taustoja, eivät hekään osaa suhtautua siihen asiallisesti. Harvassa ovat ne ihmiset, jotka Sepon tapauksen taustat tietäen ovat sitä mieltä, että Seppo kuuluu vankilaan. Omasta mielestäni Sepolle voisi myöntää taitelijaeläkkeen ja kunniamerkin jo pelkästään siitä syystä, että hän on uskaltanut pilkata Muhammedia ja islamia julkisesti, toisin kuin korruptoitunut ja ammattitaidoton mediamme

Seppo myös korjasi aikaisempaa kirjoitustani: Sepon kirje Alibille julkaistiin...tavallaan, mutta erittäin voimakkaasti muokattuna ja vääristeltynä, joten siitä tulee aivan eri kuva tapahtumista kuin mitä todellisuudessa asian laita on (lisää Sepon viestissä lukijoille alla).

Morjens rakkaat hombres ja juanitas


Televisiosta tulee "Francon aika, näin sen koimme" -sarja. Oli pelot kansalla tuolloin "Kylmän sodan" ja Euroopan ainoan virallisen fasistihallinnon aikaan pinnalla.


Sopii kysyä millaista pelkoa ollaan kylvämässä nyt monikulttuurisuususkovaisten (Lue: kommarit, monikulttuurisuuden papit ja papittaret, joille oma sivistys ja sydämen ymmärrys menee solmuun jo Musta-Pekka korteista ja esim. kikkarapää-sanoista) taholta? Kuinka monen takana kilahtaa suljettujen sellien ovet ja normaali yhteys sukulaisiin, rakkaaseen ja lapsiin katkeaa keskuuteemme levinneen mokutussyövän (Lue: Illmanismin ja Thorsismin) takia?


Suljetut laitokset edustavat nykyajan Gulag-laitoksia, joilla pyritään maksimaaliseen pelotevaikutukseen kun evätään perhetapaamiset VHL:n ja vankilan sosiaaliviranomaisten yhteistoimin, sekä rajoitetaan ulkoilu n. tunnin ulkoiluun 38 askeleen sisäkehän omaavalle asfalttipihalle marssimiseen joko vasta- tai myötäpäivään.


Matkasellien muutaman neliön ulkoilutila (ilman maakosketusta) on törkeää pilkantekoa ja "ulkoilu"-termin väärinkäyttöä. Sijoitusosaston sisäpihakattilaulkoilualue 38 askelta sisäkehä ja 63 askelta ulkokehä, missä keskellä kusikoppi, vatsa- ja selkälauta, joiden käyttö kyseenalaista, kun samaan aikaan on sallittu tupakointi samassa tilassa. Tupakansavussa ei ole mielekästä harjoitella. Monesti joutuu ulkoillessa tälläisessä kattilasisäpihassa etsimään savutonta kohtaa. Tupakkalakia ei noudateta. Sulkapallon lyönti on satunnaista, riippuu onko paria.


Mistä johtuu se, että uudeksi vankilaksi mainostettu Turun Vankila on hakenut oppinsa ulkoilutilasta P-Koreasta ja Ryssälästä ja hylännyt mm. Kuopion ja Vantaan vankiloiden isot ulkoilualueet, missä vanki saisi edes hieman kosketusta joustavampaan nurmikkoon? Sekä ilmavaa ulkoilmaa, missä voi "pakoilla" tupakansavua paremmin.


Tässä on nyt takana tovi suomalaista suljettua vankeutta. Ihmettelen, mitä tällä tuomion suorittamistavalla ajetaan takaa? Omat alaikäiset tyttäreni tarvitsevat isäänsä, kuten muutkin lapseni, kuten muukin perinteinen yhteisöni, niin työ- kuin vapaa-ajan toiminnassa (yleisurheilu, tennis, lasten kuljetukset, jne.). Olen saanut vain pari kertaa tavata lapsiani tänä vuonaa. Kesäkuun jälkeen en ole nähnyt kuin poikani 8.8.2010, kun äitinsä kanssa poikkesi hikiseen tapaamistilaan, mistä tuntui jätetyn jopa tuuletus/ilmastointi pois tapaamisen ajaksi. Sain tänään viestin, että 12v tyttäreni kasvaa huimaa vauhtia, kun soitin ja tiedustelin postin saantia


Sain tänään esitteitä Vilppulan ja Satakunnan avovankiloista lasten äidiltä, niitä kun ei täällä saa, eikä ole esillä. Ihmettelen kenen etua ajaa ihmisten makuuttaminen kulurakenteella n. 146€/vrk tälläisissä suljetuissa avovankiloiden sijaan? Elokuun alussa on alkanut Puutarhatalouden perustutkinto (120 ov), ei sinne ole sijaa, kun täällä makuutetaan! Voidaanko katsoa, että DEMLA-juristien ja heidän ennakkoasenteidensa kritisointi mm. EIT-valitus Turun Hovioikeuden tuomareista, esim. Pertti Liesivuori - tahoista oikeuttaa perhe- ja sosiaalisen ympäristön myös vapaa-ajan osalta rankkaan vapaudenriistoon? Sekä kohteluun "yhteiskunnalle vaarallisena"?


Sopii ihmetellä sitä, että kun ns. tavallisen ihmisen kunnia ei maksa mitään ja esitutkintakin lopetetaan yhteistyössä syyttäjänviraston kanssa, niin miten yhdenvertaisuuden näkökulmasta 100% julkisuudenhenkilöt, kansanedustajat, tuomarit, syyttäjät, voivat olla isompaan kunniaan oikeutettuja kuin puolue- ja virkakoneiston ulkopuolella olevat?


Millaista korkoa kasvaa valtionsyyttäjä Mika Illmannin hurjat syytökset ja ratsastaminen Tampereen käräjäoikeudessa 2008 ja Turun Hovioikeudessa halosenpaska.jpg tiedostolle ja väittellään presidentti Tarja Halosen "kunniasta", vaikka arvon Homo- ja Lesbotahojen SETA-presidentti ei ollut edes asianomistajana ko. prosessissa? Eikö tuo ole oikeudenkäyntivirhe?!? Näin toimii siis oikeusvaltio?


Korkein oikeushan on Tarja Halosen sätkynukke, joten valitusoikeus sinne oli turhaa. Korkein Oikeus = Halosen Muppet-show? Nauttiihan Korkeimman Oikeuden jäsenet presidentin luottamusta jopa kyseenalaisilla lausunnoillaan siitä, "ettei vääriä tuomioita pidä purkaa, koska niistä aiheutuu valtiolle kuluja". Asiasta uutisoitiin syksyllä 2009 HS:ssä ja Tamperelainen -lehdessä pakinoitsija Pietilä. 6.12.2009 KO presidentti palkittiin lausumiensa perusteella tai niistä huolimatta kiitoksena Halosen linjasta oikeuslaitoksessa (Demla ry:n tulkinta oikeudesta) maamme eräällä arvokkaimmista kunniamerkeistä.

Ihmetellä sopii sitäkin, miksi Alibi-lehden Mika Lahtinen muokkaa välikäden kautta sähköpostitse lähetettyä haastattelua todellisuutta vastaamattomaksi? Verratkaa Alibi-lehden 8/2010 julkaisemaa blogissa julkaistuun sensuroimattomaan versioon.



Avatkaa silmänne - Elämme erittäin korruptoituneessa ja ennakkoasenteellisessa jälkikommunistisessa Haloslandiassa, missä on vaarana totaalinen vapaussotiemme arvojen tuho.


Kalterijääkäri Seppo Lehto, 11.8.2010, Turun Vankila.


Haluan vielä välittää sen Sepon(kin) toiveen, että tätä blogia ja Facebook-ryhmää mainostettaisiin eteenpäin asiasta kiinnostuneille tahoille. Muualta ei välttämättä saa luotettavaa tietoa Sepon kuulumisista ja taustoista, sekä oikeusturvan ja sananvapauden kannalta näiden asioiden tuominen laajaan julkisuuteen on erittäin tärkeää!

perjantai 13. elokuuta 2010

Sepon terveisiä kaltereiden takaa

Sain Sepolta kirjeen, jonka julkaisen alla kokonaisuudessaan. Pahoittelen, jos jossain kohdin on tullut kirjoitus/ymmärrysvirheitä. Sepon käsiala ei ole täydellistä, eikä varsinkaan minun oikolukutaitoni ole täydellinen. Tekstiä olisikin paljon helpompi lukea, jos Seppo voisi käyttää tietokonetta ja tulostaa tekstinsä, mutta moinen ei tietenkään käy päinsä. Puhumattakaan, että Seppo voisi suoraan sähköpostittaa kirjoituksensa minulle - olisihan se kamalaa, jos mielipidevanki voisi olla vapaasti yhteydessä ulkomaailmaan ja jatkaa mielipiteidensä julkituomista...

Pohdintoja ja kummastelua "rasismista"


Aikoinaan opiskellessani historian- ja yhteiskuntaopin opettajaksi ja auskultoidessani keväällä 1989 jäi sellainen mielikuva, että vankilaan joutuu lähinnä "oikeista" rikoksista, murhista, jatkuvista omaisuusrikoksista tms.

TV ja lehdet ovat hehkuttaneet erilaisten "vasemmisto"-tahojen (=komujen) Hannu Salama ja Kalervo Palsan tuotantoa taiteena ja kulttuurina, mikä on jotenkin edesauttanut henkistä tilaamme. Samoin on haluttu nähdä "Uralin perhonen" kulttuurina. Miten uusmedian aikana ollaan eriarvoistettu yhteiskuntakritiikki, mikä on ilmennyt uutisryhmäkeskusteluissa, blogeissa, patrioottiradiona ja videoina, jotenkin toisin arvoperustein?

Voitaisiinko rehellisesti kertoa kaikille, että tässä maassa yhteiskunnallinen vaikuttaminen julkiseen keskusteluun on sallittu vain voimakkaalla kommaritaustalla hokien kuin Neuvostoaikoina valittuja liirumlaarumeja "työperäisestä maahanmuutosta", "rauhan uskonto" islamista yms:stä?

Tosiasiat, jopa työperäisestä maahanmuutosta eivät kestä lähempää tarkastelua "mantrana", kun jo havaitaan toiset markkinat mm. ydinvoimatyömaalla ja muuallakin rakennus- ja hoitoalalla (=harmaa talous, iso työttömyys, pienet palkat). Palvelua- ja laatua heikentämällä pyritään saamaan yksikköhinnat alas unohtaen, kuka haluaa "mahamutaja"-palvelua, missä hinta ja laatu ei kohtaa? Yhteiskunnalliset rasitteet halutaan unohtaa, samoin kuin se mikä on biologiassa tunnustettu fakta vierasperäisten lajien invaasiosta, oli sitten kyse kasveista, eläimistä tai ihmisistä.

Rajaton maahanmuutto, humanitaarinen, elintasopakolaisuuden suosinta, maamme "kristillisten arvopohjan" murentaminen, islamin ja islamistien suosinta eivät voi eivätkä saa muodostua uudeksi "monikulttuurisuususkovaisten" rahastussuunnitelmaksi, jossa maksajiksi laitetaan asiaan viattomat nykyiset ja tulevat suomalaisperäiset alkuasukkaat.

Ennen "rasismiksi" todettiin alkuperäisväestön oikeuksien poljenta ja elinolosuhteiden huononnukset. Nykyään asiat ja niiden tulkinnat on käännetty nurin: Raiskattu on rikollinen ja alkuperäisväestö on "rasisteja", kun ei hyvällä katso asemansa ja elinympäristönsä, sekä yhteiskuntamme palvelu- ym. järjestelmän murenemista vierasperäistämisemme paineiden alla.

Odotan historian uudelleenkirjoittamista: Intiaanit olivat hirveitä "rasisteja", sekä Nelson Mandela samoin?

Viinikan hakaristikirkon jäsen
Kalterijääkäri Seppo Lehto
Turun vankila

Haluan vielä tehdä selväksi, että en jaa Sepon näkemyksiä kaikilta osin, mutta siitä huolimatta pyrin jatkamaan taistelua sen puolesta, että Seppo saa jakaa näkemyksiään ja kommenttejaan maailmalle ilman häneen kohdistuvia vainoja "oikeus"järjestelmämme ja viranomaisten taholta. Jokainen Seppo Lehdolta tuleva viesti, joka päätyy internettiin, on piikki läpimädän oikeusjärjestelmämme lihassa ja on signaali valtaa pitäville tahoille siitä, että sananvapautta ei voi kahlita, ei edes vankilaan.



PS. Seppo halusi vielä lähettää lapsilleen tervehdykseksi erään kuvan kirjeensä mukana. Postitin alkuperäiset Sepon perheelle, mutta julkaisen tämän internetissäkin.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Ristiriitaista viranomaistoimintaa taas kerran

Ihmettelin aikaisemmin(kin), miksi poliisin mielestä Sepon avopuolisoa ja lapsia pidetään "läheisinä", jotta heidän luokseen voidaan tehdä myöhään yölläkin kotietsintöjä, mutta vankilaviranomaisten mielestä he eivät ole "läheisiä", jotta voisivat saada valvomattoman tapaamisen. No, juttu jatkuu...

Tampereen kaupungin lastenvalvoja on myös ihmetellyt, miksei tapaamisia voida järjestää. Hänen mukaansa siihen ei voi olla estettä. Silti vankila on kieltäytynyt siitä. Seppoa on myös syytetty sosiaaliturvan väärinkäyttöyrityksestä, kun hän on hakenut elatusturvaa lapsilleen oman vankeusreissunsa ajaksi, eikä tässäkään ole lastenvalvojan mielestä mitään epätavallista. Tuntuu siltä, että vankilalla on aivan omat, mielivaltaiset tapansa suhtautua ainakin mielipidevanki Seppo Lehtoon.

Toinen asia, joka alkoi huvittamaan/ihmetyttämään on poliisin tapa toimia. Seppohan sai uskonrauhan häirinnästä(kin) tuomion, koska esimerkiksi piirsi nettiin kuvan, jonka hakenut ja katsonut voisi siitä sitten mukamas loukkaantua. Eikö se, että poliisi menee Sepon tyttären konfirmaatiokirkkoon ja valmistautuu suurieleisesti ottamaan Seppo Lehdon kiinni kirkossa, ole sitten kristittyjen "uskonrauhan häirintää"? Ahaa. Nettiin piirretty kuva siis on, mutta kymmenien, jos ei satojen ihmisten tärkeän kirkollisen toimituksen julkinen häiritseminen poliisioperaatiolla ei sitten ole...

Mitä arvelette, jos poliisi soluttautuisi sisälle ja pidättäisi etsityn muslimirikollisen tämän osallistuessaan vaikkapa johonkin Ramadanin juhlaan moskeijassa, nousisiko asiasta meteliä ja syytettäisiinkö poliisia uskonrauhan häiritsemisestä? Niinpä. Jälleen kerran taitaa Seppo Lehdolle olla aivan "erityiskohtelu" viranomaispiireissä.

maanantai 9. elokuuta 2010

Sepon kirje Alibille

Seppo Lehdon kirje Alibi-lehteen (jota ei tietenkään julkaistu) kokonaisuudessaan alla:



Taustoitusta:
1) http://eit-valitus.blockspot.com
2) http://tuomionpurku.blockspot.com
3) http://hakaristikirkko-ja-seppo-lehto.blogspot.com/

EIT-hakemus jätetty 7.6.2010
Asianajaja Tom Borgenström p.040-8296600

Haastattelupyyntöösi vastaus kirjeeni uudelleenlähetyksen kautta

Alibi-lehti
Moro Mika!

Olen tässä rontin 6 kk yrittänyt saada aktiivisesti ärhäkämpää lakimiestä asiolleni, kun edellinen hukkasi asiakirjani mm. 2004 Sylvain Kipren uhkailutodistajalausunnot, mitkä poliisi oli purkanut syksyn lähestymiskielto-oikeudenkäynnistä syksyllä 2004. Samoin hukkasi paljon muutakin. Viina ja mahdollisesti jokin muu on ilmeisesti ongelmana Harri Vuoriselle. 9.12.2010 kävi ilmi, että Korkein oikeus ei antanut valituslupaa asiassani.

Kärsin vuoden vaihteessa kuumeesta ja keuhkoputken tulehduksesta. Yritettiin vain saada vankilaan sairas mies. Lykkäystä ei myönnetty. Hain turvapaikkaa Oslosta, mutta siellä sanottiin tammikuussa 2010 "in 24 hours you will be kicked out" = Joten lähdin Itä-Euroopan kautta Sveitsistä hakemaan turvapaikkaa. Asiassa kävin tammikuun lopulla Zurichissä poliisiasemalla. Kävi ilmi, että jos haen turvapaikkaa niin palauttavat Schengen-sopimuksen perusteella. Videoita ko. matkastani on nähtävissä hakusanoilla " blashemi, Seppo Lehto, Finnish dissident"

Kävin 27.1.2010 Vainojen päivänä Kööpnhaminassa Jylland Postenissa antamassa haastattelun, mitä koskaan ei julkaistu. Syytä sopii ihmetellä vaikka olin verrattavissa Kurt Westgaardiin. Tulihan näytösoikeudenkäynnin tuomioni mm. Kurt Westgaardin pommimiehen kuvan uudelleenjulkaisusta kamelin takapuolessa blogeikseni väitetyissä yhteyksissä. Ko. kuva on edelleen nettihaulla nähtävissä kun laittaa googlehaulla "Muhammed carricatures". Itse en ole kuvaa tehnyt. Toki sen ja muitakin olin kuten muutkin "sananvapauteen" luottavat tahot muuten nähnyt ja muille tiedoksi hyvänä kuvana kuten naurunappula.com sivustonkin kuvat toimivat lähettänyt "ilahduta läheisiäsi"-periaattena.

Ennen sai Charles Chaplin nauraa ja naurattaa Hynkelinä Dictator-elokuvassa. Nyt eletään inkvisition ja suomalaisien "noitakäräjien" aikaa sananvapautemme rajoittamiseksi rajatonta maahanmuuttoa ja islamia koskien.

Olin matkalla kalaan Kalajoella ystävällisen seurueen kera juhannusperjantaina 25.6.2010 klo 10 jälkeen, kun poliisiratsia pysäytti ja puhallutti sekä pyydettiin antamaan henkilöpaperit. Sitten alkoikin siirto Kalajoen putkan kautta Raahen poliisivankilaan ja illan lopuksi Oulun vankilaan. Valitettavaa oli ettei poliisi antanut, samoin kuin vartijatkaan katsoa, että jäikö tavaroistani kaksien kalsareitten ja pojan puukon lisäksi kännykkä kyläpaikkaan vai oliko se epämääräisissä mytyissä, mitä oli muovikasseissa. Mielestäni asiatonta käytöstä kun ei saanut tarkistaa tavaroitaan, eikä noutaa puukkoa edes ohiajettaessa, samoin kuin kalsareita narulta, vaan kolhaistiin päähän poliisimaijan ovella, kun yritin Kalajoen majapaikkani luona tulla poliisimaijasta ulos. Sain sentään lenkkarini ja suihkukenkäni ymv. aiempien tavaroitten lisäksi. Kännykän olinpaikka jäi kysymysmerkiksi, kun poliisi ei päästänyt tarkistamaan tavaroita.

Poliisin sisäinen koulutus ja turhantärkeys eli tärkeily vaarattomassa tilanteessa kannaltaan loukkasi mielestäni perustuslain omaisuudensuojan takaamia perusoikeuksia, kun ei voitu ottaa asioita asioina.

Pojan känny varmistui vasta Oulun vankilassa löydetyksi. Vasta lauantaina iltapäivällä 26.6. 2010 selvisi että "on siellä kännykkä ja partakone". Näkemättä jäi ja uskon varaan, mutta näin toki Vantaalla, minne siirrettiin 28.6.2010.

Kuljetus Oulusta Vantaalle oli hapettomalla vankijunalla Oulusta Kuopion kautta Tikkurilaan (mistä bussi Vantaan vankilaan), mistä ei nähnyt mihinkään n. 10 tunnin grillauksena kopissa, mikä kuin sauna ilman vihtaa ja suihkua. Kylvin hiessä, hellepäivä paistoi maitolasista läpi. Tuuletus toi tupakansavun savuttajien osastolta. Ihmettelen vartijolita, jotka toivat Trip-juomaa, miksi vankivaunuissa ja vankiloissa on tupakanpoltto sallittu? "Sano se," totesi yksi vartija. Ei itsekään ymmärtänyt.

Mielestäni ko. vankikuljetus oli "halventavaa" (Termi: EIT-tulkinta Matti Pellonpää Euroopin ihmisoikeussopimus) kohtelua ja lähenteli olosuhteet huomioiden kidutusta EIT: n tulkintoja mukaellen, kun hellepäivänä tuuletus toi lähinnä tupakansavun ja auringonkuumuuden lävitseen päästävän panssarimaitolasin läpi, ilman, että näki edes ulos. Raittiista ilmasta ei tietoakaan.
Mielestäni kohtelu, laittaminen ko junasaunaan n. 10 tunniksi vankikoppiin, missä sängyn toinen pää loppui wc-pyttyyn ja ylösnoustessa nenä otti liki seinään kiinni ilman tilaisuutta kuin nousta ylös ja istua alas, on oikeusvaltion ja EIT: n takaamien ihmisoikeuksien rikkomus. Voiko matkakuljetustila olla noin ala-arvoinen ilman korjaavia toimia?

Asiasta on syytä mielestäni muistaa, että Suomi on allekirjoittanut tiettyjä ihmisoikeussopimuksia jopa pidätettyjen vangittujen kohtelu huomioiden.

Liian usein näitä EIT: n vastaisia rikkomuksia nähdään muualla, vaan ei Suomessa, vaikka faktat tiedossa.

KGB- ja neuvostoaikojen perimää:

Turun "uusi" Saramäen vankila ja sen matkasellivastaanotto sekä oleskeluni MS-osastolla 1.-7.7.2010 täyttää myös halventavan kohtelun tunnusmerkit: 2.7. 2010 mielialalääkitystä tai pakkohoitoa uhkailuineen sekä tarvittaessa vankimielisairaalaan uhkailua. Mielestäsi OK?

Postitin kirjeen asiasta eduskunnan oikeusasiamiehelle. Se lähetetään ohessa.

Keskiviikkona 7.7.2010 klo 15.45 minut vietiin savuttomaan yksinäisselliin sijoitusosastolle. Ulkoilutila parani lintuhäkistä vähän isommaksi sisäpihaksi 8.7.2010 alkaen.

Seppo Lehto
Turku 11.7. 2010

torstai 5. elokuuta 2010

Sepon päiväohjelmasta vankilassa ja korjauksia

Sain Sepolta kirjeen vankilasta. Jälleen kerran paljon asiaa ja kuulumisia, jotka välitän tietysti eteenpäin lukijoille.

Seppo ihmetteli, että hänen kaikki kirjeensä avataan. Yleensä kirjeet vain tunnustellaan lävitse laittomien tavaroiden löytämiseksi ja jokainen Sepon kirjeitä tunnustellut voi olla varma, että niissä ei ole paperia vaarallisempaa tai laittomampaa tavaraa sisällä. Onko kyseessä sitten ylimitoitettu varotoimi vaiko vain Seppoon kohdistuva touhu, on mahdotonta sanoa. Sepon osastolla on 18 vankia, mitä erilaisimmista syistä. Toista mielipidevanki ei kuitenkaan osastolla ole.

Seppo kertoo päivänsä kulumisesta:
Eilen (28.7.2010) oli poikkeuksellinen päivä, kun piti varautua ilman tarkempaa tietoa A-Studion haastatteluun. Keskiviikkoaamu alkoi, kun heräsin 6:18 (kellonaika tv:stä katsottuna). Rannekelloni sanoi sopimuksen irti n. 2 viikkoa sitten. Rukiinen aamupuuro ja 2dl maitoa klo 7 jälkeen. Ajantappoa, kun astiat vei keittiöstä astianpesukoneeseen.

Ulkoilu n. 8:50-9:50 painostavan tukalassa sisäpihassa, missä leijui tupakansavu pistävä ahdistuneesti. Ihmettelen edelleen miksi vankilassa on tupakointi sallittu, kun viina ja huumeet, sekä siviilissä sallitut lääkkeet (esim. Duact) on kielletty?

Saunoimme n. 4 miehen ryhmässä. Klo 11 pintaan jonkinlaista ruokaa. Astianpalautus. Klo 11:45 selliosasto kiinni. Odotettiin aikaisemman sopimuksen mukaan 12:30 noutoa. Tuli vasta 12:45. Klo 13-14 A-Studion helsinkiläisen toimittajan ja palkkaamansa yksityisetsivän haastettelu. Hetkeksi selliin yksin, kunnes sellit avattiin. Toiset vangit uteliaita mitä haastattelu koski.

Klo 15 jälkeen jotain epämääräistä mössöä. Jätin lautaselle ja kävin soittamassa n. 11 min. puhelun lasteni äidille ko. A-Studion haastattelusta. Samassa tuli postia tutuilta: 3 kirjettä (vuokranantajalta, lasten äidiltä ja Timo Rainelalta). Välittömästi selliin 15:45 ja "hyvää yötä" naisvartijalle. Siinä tuli sitten luettua postit ja aloitettua vastauspostin kirjoittaminen.

Pakko oli ottaa torkut kuumassa sellissä. Sain illan päätteeksi 2 kirjettä heti aamusta postitettavaksi. Illasta tuli jotain epämääräistä katsottua tv:stä, sekä n. 30v tauon jälkeen "Bodysnatchers" -elokuva. Keskiyöllä petiin nukkumaan.

Sepon päiväohjelma vankilassa on arkipäivisin seuraavanlainen:
07:00 Herätys
07:00-08:00 Aamutoimet ja aamiainen
08:00-09:00 Toiminta-aikaa
09:00-10:00 Ulkoilua asfalttipihalla
10:00-10:50 Mahdollisuus liikuntasalin käyttöön
11:00-11:45 Lounas, jonka jälkeen sellien ovet suljetaan
14:00-15:00 Toiminta-aikaa
15:00-15:45 Ruokailu ja toiminta-aikaa, jonka jälkeen sellien ovet suljetaan

Viikonloppuisin päiväohjelma on seuraava:
08:00 Herätys
08:00-09:00 Aamutoimet ja aamiainen
08:40-09:40 Ulkoilua asfalttipihalla (sunnuntaisin), jonka jälkeen sellien ovet suljetaan.
09:00-10:00 Ulkoilua asfalttipihalla (lauantaisin), jonka jälkeen sellien ovet suljetaan
10:00-10:40 Tapaamiset (sunnuntaisin)
12:00-13:00 Puhdistajan siivousaika (luuttuamiset, yleiset tilat jne.)
13:00-14:00 Sellien ovet auki
14:00-15:00 Päivällinen ja tämän jälkeen sellien ovet suljetaan
16:00 Kirkko (sunnuntaisin) etukäteen ilmoittautuneille

Viime kirjoituksessani korjasin jo aikaisempia tekstejäni, mutta nyt minun on taas korjattava muita asioita. Seppo sai tulosteena kirjoitukseni, joissa huomasi olevan asiavirheitä. Nämä ovat valitettavia, mutta niitä sattuu, kun tietoni Sepon tilasta olivat välillä toiselta ja kolmanneltakin osapuolelta tulleita. Yhteydenpito Seppoon tapahtuu minun osaltani jatkossa kirjeiden (ja käyntien) muodossa pääasiassa, joten tietojen pitäisi jatkossa olla tarkempia.

Kerroin 18.7. kirjoituksessa "Sepon pakoilu ennen kiinniottoa", että Seppo pakeni Tanskan kautta itä-Eurooppaan, vaikka tosiasiassa Seppo palasi Norjasta Suomeen ja lähti täältä Viron, Latvian, Liettuan, Puolan, Tsekin ja Saksan kautta Sveitsiin. Seppo palasi Sveitsistä Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen.

Kerroin myös 19.7. kirjoituksessa "Sepon läheiset viranomaisterrorin kohteena", puhuin vanhemmasta lapsesta, Seppo halusi tarkentaa, että kyseessä on siis 14-vuotias tyttö, perheen vanhin tyttö asuu jo poikaystävänsä kanssa muussa osoitteessa.



PS. Seppo lähetti myös kehoituksen allekirjoittaa "Astrid Thors eroa - et nauti kansan luottamusta" nettiaddressin.

maanantai 2. elokuuta 2010

Käynti Sepon luona vankilassa

Kävin katsomassa Seppo Lehtoa vankilassa sunnuntaina (1.8.2010). Vein Sepolle paperia, kyniä, kirjekuoria ja postimerkkejä, hankkimani suklaat vartijat käännyttivät pois:"Ei elintarvikkeita", kävi komento. Turvatarkastusten sun muiden jälkeen pääsimme "ruhtinaalliseen" 40 minuutin mittaiseen valvottuun tapaamiseen, eli jutusteluun puhelimen välityksellä pleksilasin takaa, kameravalvonnan alle.

Seppo oli juuri tullut ulkolenkiltä ja salilta, jonne hän pääsee siis tunniksi päivässä. Hän vaikutti hyväntuuliselta ja hyvinvoivalta, vaikka valittikin kärsivänsä allergiastaan, jota ei vankilassa suostuta hoitamaan kunnolla (Sepon käyttämä allergialääke Duact on luokiteltu huumeeksi vankilassa, joten hänelle ei ole voitu sitä antaa käyttöön). Seppoa rasittaa myöskin osaston toiminnassa se, että ovia ei pidetä auki kuin ruokailuihin ja ulkoiluihin mentäessä, eli sosiaaliset kanssakäymiset muiden vankien kanssa jäävät vähäisiksi.

Seppo tarkensi ja korjasi aikaisempia sanomisiaan. Korttipuhelinta saa käyttää 5 kertaa viikossa, 10minuuttia kerrallaan (eikä kerran viikossa, kuten aikaisemmin kerroin). Tällä hetkellä Seppo ei ole varsinaisella osastolla, vaan "sijoitusosastolla", josta päätyy ehkä puolen vuoden sisällä varsinaiselle osastolle, jossa lienee hieman vapaampaa. Seppo ilmaisi huolensa siitä, että hänen tuomioonsa voi olla tulossa lisää nyt käytävien "Qassim" ja "Hakaristi"käräjien seurauksena. Myöskin käyttövarojen vähyys haittaa Seppoa, koska käytännössä kaikki ostokset pitää tehdä vankilan kalliista kanttiinista ja niillä rahoilla, joita vankilaan saa...ottaen huomioon, että Sepolla on ulosotossa huomattavasti maksuja, ei suurempien summien toimittaminen Sepolle ole järkevää.

Kaikenkaikkiaan tapaamisesta jäi hyvin positiivinen tunnelma. Seppo ei ollut lyöty tai alistunut, vaan pirteä ja taistelutahtoinen.

Pitääpä alkaa suunnittelemaan seuraavaa visiittiä. Valitettavasti vierailuaika on todellakin vain kerran viikossa ja vain kaksi vierasta pääsee kerrallaan Seppoa tapaamaan. Kun ottaa huomioon Sepon avopuolison ja lapset ja heidän halunsa nähdä isäänsä, ei meille "muille" ehkä jää paljon vapaita aikojakaan. Kannattaa kuitenkin kirjoitella Sepolle ja kysellä mahdollisuuksista käydä tapaamassa.



PS. Itseäni jäi huvittamaan viranomaisten tapa suhtautua Sepon avopuolisoon ja lapsiin. Poliisin mielestä he ovat "lähiomaisia", joiden vuoksi voi sen takia tehdä kotietsintöjä Sepon etsimiseksi. Vankilaviranomaisten mielestä he kuitenkaan eivät ole "lähiomaisia", joille voisi antaa valvomattoman ja pidemmän tapaamisen. Logiikka?